*

timovihavainen

Työvoimapula nyt

Kuvitelkaamme tällaista tapausta. Kaksivitonen nuorimies, kielinero ja monitaituri tulee juuri armeijasta ja  hakee töitä Suomessa. Osaa hyvin ruotsia, englantia ja saksaa sekä lisäksi varsin hyvin venäjää ja kiinaa ja jonkin verran ranskaa ja japania.Hän hallitsee tietokoneen kuin omat taskunsa ja on kova tekemään töitä, tuntee myös autotekniikan suvereenisti. Kympin käsityön tekijänä hän jättää huolellisen ja tunnollisen jäljen myös puu- ja metallitöissä. Mies lähettää kymmeniä hakemuksia eri firmoihin. Vastauksia ei tule juuri lainkaan. Yhteenkään haastatteluun ei pyydetä. Mies yrittää harjoittelupaikkoihin. Tulos on sama.

Lukija ajattelee heti, ettei pelkkä monipuolinenkaan kielitaito mihinkään riitä, ellei ole myös substanssiosaamista. Sitä ei taida sankarilla olla? Väärin, hän on kauppatieteen kandidaatti, gradua vaille maisteri, pääaineena laskentatoimi ja sivuaineena liikkeenjohdon juridiikka.Ehkäpä kyseinen henkilö on jonkin puolirikollisen alakulttuurin edustaja, tatuoitu irokeesitukkainen rehjake? Tai olisiko hänellä rikosrekisteri tai alkoholiongelma?  Onko hän työtä vieroksuva, saanut huoltoapua, työttömänä kortistossa?Ei mitään näistä.

Sankarimme on raitis, säännöllistä elämää viettävä. Paiskinut kesätöitä eri hommissa, joskaan ei varsinaisella opiskelualallaan. Ei pakoile ”paskaduuneja”, kunnioittaa kaikkea rehellistä työtä. Mutta ehkä kyseessä onkin luonnevikainen erakkotyyppi, sosiopaatti, joka ei pysty toimimaan porukassa eikä luomaan kontakteja?
Ei suinkaan. Sankarimme on ulospäin suuntautuva joukkuepelaaja. Hallitsee small talkin, on kohtelias ja kirvoittaa yhä uudelleen vanhemmista naisihmisistä kommentin ”Ihana poika!”. Toiminut kesätöissä tilastokeskuksen haastattelijana ja haastatellut monilla eri kielillä Suomeen saapuvia matkailijoita.

Tässä vaiheessa arvaan lukijan kuin lukijan moraalisen suuttumuksen heräävän. Kyseessä on siis maahanmuuttaja. Kultamuna, jonka tavatonta kapasiteettia eivät suomalaiset rasistiset työnantajat halua käyttää hyväksi irrationaalisten pelkojensa takia.Jälleen väärin. Kyseessä on aivan kantasuomalainen heteroseksuaalinen nuori mies, siististi pukeutuva, armeijan käynyt, Suomen valtion tuella yliopistollisen koulutuksen saanut, kortistoista syrjässä pysyttelevä ja eteenpäin pyrkivä nuori mies, jonka tavoitteena on aloittaa mahdollisimman pian oman talon rakentaminen ja mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Hän haluaa olla hyödyksi myös sille yhteiskunnalle, joka hänet on kouluttanut. Hän tietää kyllä pystyvänsä löytämään paikan ulkomailta, esimerkiksi Kaukoidästä, mutta nyt hän haluaisi asua Suomessa.

Luulen kyllä arvaavani, millaisiin seikkoihin olematon menestys työnhaussa perustuu. Liian paljon osaavaa pelätään. Hän ei tule pysymään pitkää paikassa eikä hänellä ole vielä kokemusta. Parempi ottaa jokin vähän koulutettu nainen. Kuten Marja Kurki totesi haastattelussa: naiset pysyvät, miehet etsivät heti uusia haasteita, kun ovat selvittäneet yhden.

Jos sankarimme olisi maahanmuuttaja, hänestä tehtäisiin reportaasi, häntä pidettäisiin marttyyrinä ja moraalinen närkästys hänen kohtalonsa takia lähenisi raivoa. Tämä siitä huolimatta, että maahanmuuttajalta erittäin suurella todennäköisyydellä puuttuisi täydellinen suomen ja hyvä ruotsin kielen taito, jotka tässä maassa ovat sentään aika tärkeitä.Tässä tapauksessa monikaan ei taida välittää sankarimme tilanteesta. Miksei ”verkostoitunut” ajoissa? Miksi tuhlasi aikaansa kieliopintoihin? Miksei mennyt oman alansa kesätöihin. Ja niin edelleen. Jokainenhan on oman onnensa seppä, ainakin mikäli hän on kantasuomalainen heteromies. Ennen pitkää hän saa takuuvarmasti sen ensimmäisen oman alansa paikan. Sitten hänellä jo onkin kokemusta ja nousukiito voi alkaa.

Mutta jokin tässä asiassa on kierosti ja typerästi. Miksei yliopisto huolehdi ensi rekrytoinnin järjestämisestä? Miksi lyhytnäköinen liikkeenjohto syrjii niitä, jotka ovat kiinnostuneita itsensä kehittämisestä ja joilla on kykyä ja tarmoa hankkia tärkeitä taitoja? Missä ovatkaan ne venäjän ja kiinan osaajien tarvitsijat? Miksi puhutaan kulman takana uhkaavasta työvoimapulasta ja jätetään rekrytoimatta henkilöitä, jotka ilmiselvästi ovat huomispäivän suuri voimavara?

Miten on mahdollista, että tulevaisuudessa mahdollisena pidettävää työvoimapulaa paikkaamaan hankitaan henkilöitä, joille on kalliisti opetettava alkeellisimmatkin taidot, miksi kohkataan työurien pidentämisestä molemmista päistä samaan aikaan kun on varaa jättää kuukausiksi käyttämättä ne todelliset resurssit, joilla on sekä halua että kykyä työntekoon?
Maassamme on työmarkkinoiden ulkopuolella kymmeniä tuhansia nuoria, joista eräät ovat jopa erittäin kyvykkäitä ja työhaluisia.

Yllä esitetty esimerkki on nimittäin kaikilta osin tosi.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Marko Salo

Muistan aikoinani kun NL oli vielä pystyssä niin eräs tuttu osasi venäjää kuin se olisi ollut äidinkieli. Ukko haki hommia eräästä vientiyrityksestä niin mies palkattiin siltä istumalta, tosin meni vuosi ennenkuin miehelle keksittiin varsinainen työ siitä yrityksesta. Niin se maailma muuttuu.

Käyttäjän k4rv1n3n kuva
Tapani Karvinen

Venäjäntaitoisista on ollut puute niin kauan kuin olen työelämässä ollut, palkatkin pyörii jossain kolmen tonnin yläpuolella. Viimeksi tänään Stubb huuteli venäjänkaupan perään. Ainoa mikä työttömiltä uupuu, on kielitaito.

J. Gagarin

Samalla tavalla kuin kiinteistönvälittäjät antavat asunnoille myyntiaika-arvion, niin aktiivinen työnhakijakin joutuu ottamaan huomioon tietyn työllistymisaika-arvion. Kuten totesit, on kyseisen henkilön työllistyminen salettivarmaa. Työnantajan odotukset ja hänen profiilinsa vain pitää "mätchätä" tarkkaan. Nykyään on paremman tason julkisesti ilmoitettuihin posiitioihin yleensä noin sata hakijaa keskimäärin.

Käyttäjän jremes kuva
Juha Remes

Allekirjoittanut on 27-vuotias, valmistunut maisteri, pääaineena matematiikka. Nykyään vakituisessa työsuhteessa - tosin ulkomailla. Etsin kyllä töitä Suomesta samalla aikaa kun suoritin tutkintoani loppuun ja olin pätkätöissä eräässä helsinkiläisessä vuokrafirmassa. 200+ hakemusta, 12 haastattelukutsua. Kaikki haastattelut menivät kyllä hyvin, mutta jokaisesta tuli lopulta "Valintamme ei kohdistunut tällä kertaa teihin, onnea tuleviin haasteisiin" - viesti.

Päätin laajentaa hakuani Suomen rajojen ulkopuolelle, ja muutaman viikon kuluttua olinkin jo pakkaamassa laukkujani.

Kyllä, tällaisen kaltaiset henkilöt työllistyvät suhteellisen nopeasti, mutta ilmeisesti Suomi ei arvosta nuorisoaan tarpeeksi jotta valmistuneet oikeastaan jäisivät maahan. Ellei sinulla ole oikeanväristä puoluekirjaa ja hyvien veljien Cosa Nostraa takanasi, ei Suomessa odota kovin kummoinen tulevaisuus, korkeintaan 9€/päivä aktivointia toisensa perään.

Anis Harran

Erittäin paikkansa pitävä kirjoitus, paitsi että siihenkin oli pitänyt ahtaa tarpeetonta suvaitsevaisuudenvastaista paranoiaa. No, unohdan sen nyt ja tykkään silti.

Suomessa liika osaaminen katsotaan lähes poikkeuksetta haitaksi. Ei haluta "ylikoulutettuja besserwissereitä". Tai todetaan vain että osaamiselle ei ole tarvetta, koska ennenkin on selvitty ilman. Sama juttu niin yrityksissä, julkisella sektorilla kuin korkeakouluissakin. Suomessa ei arvosteta osaamista vaan sitä että olisi mahdollisimman, helppo, tavallinen normijannu, ettei vain herättäisi kateutta tai Luoja paratkoon olisi pomoa fiksumpi.

Niinpä ei myöskään vienti vedä ja innovaatioita saa etsiä suurennuslasilla, elleivät kilpailijat, subventoijat ja byrokraatit ehdi löytää ja tappaa niitä ensin.

kati sinenmaa

Oliko tämän kirjoituksen tarkoituksena osoittaa, ettei Suomessa ole työvoimapulaa?

Minusta tuntui kummalliselta, koska ajattelin, että kyseinen hakija väkisin haki vain sellaista paikkaa, missä hän olisi saanut yhtä aikaa puhua viidellä kielellä, päteä tietokoneella, toimia firman autokorjaajana, olla puhelias autonkuljettaja,...

Miksei tyytynyt hakemaan vain yhdellä vahvuusalueellaan työpaikkoja, niin olisi löytynyt, ja sitten firmaan päästyään tehnyt firmasta uuden Nokian?

Hannu A Virtanen

"Poliisilla on tutkittavana noin 18 000 euron arvoisen kaapelierän törkeä varkaus, joka sattui maanantaiyönä Itäkeskuksessa. Kyseistä kaapelia löydettiin tiistaina puretun romanileirin alueelta Helsingin Kalasatamasta. Poliisi takavarikoi alueelta myös muita kaapelieriä.

Epäiltyjä on tiedossa, mutta ei ole tietoa, ovatko he enää Suomessa, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi.

Romanien asuttamasta sosiaalikeskus Sataman rakennuksesta löytyi kymmenittäin rakennusfirmojen, sähkö- ja lvi-urakoitsijoiden nimissä olevia työkaluja. Iskuporakoneita, porakoneita, naulaimia, sorkkarautoja, vasaroita, erilaisia käsityökaluja, luettelee Kari Hartikainen."

Mihin Suomea kuljetetaan ja kuka tästä kaikesta hyötyy ?

http://hannukukkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/8899...

Matti Palviainen

"Mihin Suomea kuljetetaan ja kuka tästä kaikesta hyötyy ?"

Kysymyksesi paljastaa, että suhtaudut paranoidisesti suvaitsevaisuuteen. Niele alas se kurkkuusi tarttunut suvaitsevaisuus ja unohda turhat kysymykset.

Muista aina, että tämän maan hallitsijat - suvaitsevaisto - vihaavat nk tyhmiä kysymyksiä.

Pekka Heliste

Korkman, Soininvaara ,Kiander etc ovat sanoneet aika suoraan, ettei työurien pidentämisessä ole kysymys oikeasti työurien pidentämisestä vaan työvoiman tarjonnan kasvattamisesta.

Itse asiassa työvoiman tarjonnan lisääminen LYHENTÄÄ työuria,sillä sama työaika jakaantuu useamman kesken.

Jos työuria halutaan pidentää on luotava uusia nettotyöpaikkoja.

Tuota 25-vuotiasta ei kannat palkata ,koska hänelle joudutaan maksamaan palkkaa . Pitää odottaa niin kaun,että hän tulee pakkotyön piiriin ja silloin firma saa hänet ilmaiseksi

kati sinenmaa

Hei Timo!
Kaverisi ei päässyt töihin, koska hänen työhakemuksensa oli surkea:
"Sinulla on kuusi sekuntia aikaa vakuuttaa tuleva pomosi":
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/0...

Yliopistossa pitäisi opettaa opiskelijoita kirjoittamaan ensimmäinen lause mahdollisimman vetäväksi ja niin lyhyeksi, ettei sen lukemiseen mene viittä sekuntia kauempaa :-)

Käyttäjän Kivikova kuva
Mikko Kivioja

Ikää itselläni 35, teollinen muotoilija(maisteri), pätkätyöläinen, hakenut tiskaajan duuneista oman alan hommiin vuodesta 2006, ollut kahdessa yrityksessä mukana(keväällä taitaa lähteä kolmas), ollut Työkkärin koulutuksissa ja työelämävalmennuksessa reilun vuoden ja sitä rataa.

Monesti olen ihmetellyt väitteitä, ettei suomalaiselle työ kelpaa. Itselleni olisi kelvannut kaikki alimman palkkaluokan paskahommat, mutta ei oteta edes yhteyttä vaikka hakemuksia laittaa. Hakemuksia olen lähettänyt varmaan neljän kuution verran.

Triviaa:

- Suomen väkiluku oli 2001 n.5,19 miljoonaa.
- Vuonna 2012 väkiluku on n.5,4 miljoonaa.
- Työttömiä taisi 2001 olla n.100.000.
- Työttömiä on nyt n.250.000.
- Suomen(yleisesti länsimaiden) syntyvyys on laskussa.
- Suomen väkiluku on kuitenkin koko ajan kasvanut yhdessä työttömyyden kanssa.

Mitäs tuohon enää lisäämään.

Anis Harran

Et kai suinkaan vihjaile että maahanmuuttajat ovat vieneet työpaikkasi? Mitenkäs nyt niin kun aiemmin esitit tiukkaa dataa että kaikki mamut on lukutaidottomia kamelikuskeja, miten sellainen on voinut viedä teollisen muotoilumaisterin duunin? Eihän se voi johtua siitäkään että kaikki firmat olisivat mamujen perustamia koska eiväthän kamelikuskit firmoja osaa perustaa? Eivätkä punavihermätämokuttajatkaan, nehän polttaa kortistossa hamppua ja soittaa kitaralla kumbayaa.

Miten on kun keväällä starttaat uuden yrityksen, meinaatkos työllistää ahkeria perussuomalaisia marttyyreja?

Marko Salo

Käytännössä Suomessa ylikoulutetaan työvoimaa ja samalla osa pomppaa pois koulutuksesta syystä tai toisesta (välillä tuntuu että se syy on tämä BB-yhteiskunta). Pitää olla joko maisteri tai julkku.
Koulutuksen pitäisi kyetä muuttumaan nopeammin Suomen yritysmaailman tarpeisiin eikä sen mukaan että medianomin tutkintoon hakee niin ja niin paljon porukkaa.

- Muutetaan toinen pakollinen kieli sellaiseksi että henkilö saa valita joko Venäjan tai Suomen/Ruotsin.
- Nostetaan käsityöammattien arvostusta. Esimerkiksi osaavia kattopeltiseppiä ei tahdo saada Suomea osaavina.
- Filosofian maistereita taitaa olla työkkärit täynnä onko järkeä?
- Aletaan vihdoinkin investoimaan tietoyhteiskuntaan ja unohdetaan välillä ne isot mausoleumit.

Toimituksen poiminnat