*

timovihavainen

Karjalan kävijöitä

/* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:"Table Normal"; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:""; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin-top:0cm; mso-para-margin-right:0cm; mso-para-margin-bottom:10.0pt; mso-para-margin-left:0cm; line-height:115%; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:"Calibri","sans-serif"; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-theme-font:minor-fareast; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin;}
Karjalan kävijöitäNick Baron, The King of Karelia. Col. P.J. Woods and the British Intervention in North Russia 1918-1919. A History and Memoir. London 2007. Francis Boutle Publishers. 345 s.Pekka Hakamies, Olga Fishman, Unelma uudesta Karjalasta. SKS 2006. 116 s.
Vienankarjalaiset talonpojat kokivat merkittävän kulttuurishokin, kun englantilainen lentokone laskeutui kylän niitylle vuonna 1918. Vieraassa ympäristössä koki olevansa myös irlantilainen eversti P.J. Woods, joka tuolloin johti karjalaista legioonaa ”saksalaisten johtamia suomalaisia vastaan”.Nick Baron, joka on hyvin perehtynyt Itä-Karjalan historiaan, on julkaissut ja kommentoinut Woodsin muistelmat, jotka on kirjoitettu varsin vapaalla kädellä, mutta sisältävät toki paljon pittoreskeja huomioita ja kiinnostavia kuvauksia kulttuurien kohtaamisesta.Woods oli pohjoisirlantilainen unionisti, mutta myös irlantilainen patriootti, joka kertomansa mukaan varusti karjalaisen osastonsa vihreillä apilanlehtitunnuksilla. Tarvittava kangas leikattiin biljardipöydästä ja karjalaisen ”otraatan” nimeksi annettiin komeasti ”Royal Irish Karelians”.Woods ei pane kynttiläänsä vakan alle selostaessaan joukkonsa menestyksiä ”saksalaisten johtamia suomalaisia” vastaan ja liioittelee huimasti jälkimmäisten tappioita. Näiden johtajasta, Toivo Kuismastakin tehdään saksalainen ”Kooczman”.Myös karjalaisten villit tavat ja suomalaisten valloittajien hirmuinen terrori kuuluvat pikemmin brittiläisen siirtomaasoturin klubitarinoinnin kuin vakavan muistelun piiriin. Woods ei näytä lainkaan edes ottaneen huomioon sitä, että ”saksalais-suomalaiset” itse asiassa edustivat myös osaa karjalaisista.Woods itse näyttää olleen kirjava persoona, jonka tie johti buurisodasta ensimmäisen maailmansodan länsirintamalle ja sieltä Karjalan kautta Liettuaan. Myöhemmässä vaiheessa hän ylläpiti Lontoossa instituuttia ja ystävystyi myöhemmin ”Lordi Haw-Hawna” kuuluisaksi tulleen henkilön kanssa, joka esiintyi toisessa maailmasodassa radioäänenä Saksan puolella ja joutui sittemmin maanmiestensä teloittamaksi. Woodsilla oli ilmeistä taipumusta tulla erotetuksi tehtävistään ja hänen karjalaisten urotöidensä suurentelu onkin nähtävä tätä taustaa vasten. Muistelmat eivät mullista kuvaamme Vienan Karjalan historiasta, mutta antavat kyllä siihen poikkeuksellisen näkökulman, joka ei ole vailla kiinnostavuutta.Brittien vierailu Karjalassa oli vain lyhyt episodi. Toden teolla paha maailma tunkeutui laulumaille 1930-luvulla, kun Stalin ulotti vallankumouksensa koko laajaan neuvostojen maahan. Pekka Hakamiehen ja Olga Fishmanin kokoamassa kirjassa välittyy kuva Karjalan muuttuvista kasvoista. Traktorit ilmestyivät Aunuksen pelloille ja Uhtuan osuuskauppaa valaisi sähkövalo. Kirkontornista hypättiin laskuvarjolla ja Kiestingin valistustaloon rakennettiin näyttämö. Pappien sijasta paasasivat propagandistit ja agitaattorit.Uskonnollisia juhlia syrjäyttämään tarjottiin vanhoillaan elävälle Karjalan kansalle nyt ”punaista pääsiäistä” ja taistelevat jumalattomat yrittivät parhaansa mukaan kaupitella omaa evankeliumiaan.Stalin pani Karjalassakin toimeen ”luokkataistelun”, jossa osa kansaa mobilisoitiin sortamaan toista. Suomalaiset maahanmuuttajat, jotka olivat panneet alkuun maan modernisoinnin, sopivat aikanaan myös erinomaisesti maalitauluksi.Karjalan luonnonrikkaudet, joista vuosikymmenien mittaan paljon puhuttiin, eivät tähän päivään mennessä ole paljoakaan vaurastuttaneet kantaväestöä, tuskin paljon muitakaan.Karjalaisten harvalukuiset kanta-asukkaiden ryhmät oli modernisaation vyöryssä tuomittu häviäjiksi. Vaikutusvaltaiset ulkomaalaiset ystävät eivät viihtyneet Karjalassa kauan ja itse kantakansallisuuskin oli keskuudessaan eripurainen. Brittien ohella myös sekä suomalaiset että venäläiset näkivät karjalaisissa etnografisesti kiinnostavan kuriositeetin. Jälkimmäisten mielestä se tuli saattaa modernisaation piiriin. Brittiupseerin edustama valtio ei puolestaan edes harkinnut tällaisen taakan ottamista, vaikka asiasta kyllä huhuttiin. Sillä taholla rajoituttiin univormujen antamiseen ja parranajoon. Kun hänen majesteettinsa laivat höyrysivät tiehensä, ei Lontoossa enää tarvinnut omistaa ajatustakaan kaukaisen arktisen maan villi-ihmisten kohtalolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat