*

timovihavainen

Mitä poliittinen korrektisuus ei ole

Korrektisuus eli moitteettomuus on lähtökohtaisesti myönteinen asia.  Lujuuslaskelmat voivat olla oikeita eli korrekteja, samoin oikeinkirjoitus. Näissä asioissa korrektisuus on luonteeltaan absoluuttista ja se on riidattomasti todettavissa. Korrekti käytös on vaikeampi asia, puhumatta siitä, että kenelläkään ei edellytetä olevan korrektia makua, vaikka hyvästä mausta puhutaankin. Korrekti käytös on sopusoinnussa vallitsevien käytöstapojen kanssa. Sana viittaa tässä yhteydessä myös muodollisuuteen, jopa onttouteen. Jos ollaan hyvin korrekteja, pysytään myös läheisyyden piirin ulkopuolella.

Entä poliittinen korrektisuus? Se tietenkin tarkoittaa, että asiat ovat moitteettomasti tietyn poliittisen päämäärän kannalta. Koska politiikassa ei voida olla samassa mielessä korrekteja kuin matematiikassa, on myös poliittinen korrektius moitteetonta vain suhteessa johonkin eli jonkin asian kannalta hyödyllistä. Olisi peräti typerää etsiä poliittisesta korrektisuudesta totuutta, hyvyyttä,  kauneutta tai yleensä mitään pysyvää. Se on politiikan funktio.

Tämä ei tarkoita, että poliittinen korrektisuus olisi sinänsä pahaa tai vahingollista, sillä voi hyvinkin olla myönteinen tehtävä omassa rajallisessa ajassaan. Muiden aikakausien kannalta se kiinnostaa vain tutkimuskohteena. Kun poliittinen korrektisuus on aikansa elänyt, on sen arvo mennyt täydellisesti ja kokonaan. Se kelpaa vain historiaa ymmärtämättömien harjoitusmaaliksi, osoittamaan heidän oletettua älyllistä ja moraalista erinomaisuuttaan, he kun pystyvät nousemaan sen yläpuolelle post festum. Tämä ei tosin ole erityisen vaativa tehtävä. Jo Paasikivi pilkkasi asiaa kabareelaulun sanoin:

Jag fattar inte just så snart, men det är underbart
hur efteråt blir mig allt så klart!

Suomettuminen oli tyypillistä poliittista korrektisuutta. Suomi oli menettänyt noin satatuhatta ihmishenkeä kahdessa sodassa, joiden ainoa syypää oli sangen uskottavan selityksen mukaan Neuvostoliitto. Neuvostoliiton täytyi sitä paitsi katsoa yrittäneen noissa sodissa valloittaa Suomen ja alistaa se pakkovaltaan, jonka vallitessa olisi tuhottu kansallisen kulttuurin ja sitä kantavan eliitin lisäksi niin poliittiset ja juridiset vapaudet kuin myös uskonto ja jopa koti sen perinteisessä mielessä. Kaiken kukkuraksi naapuri saarnasi ehdottomana totuutena ilmiselviä valheita ja julisti mielettömästi olevansa maailman vapain, kehittynein ja ainakin pian myös vaurain valtio.

Tämän hölynpölyn uskominen onnistui aikanaan vain henkisesti takapajuisille tai muutoin tasapainottomille aineksille, muun muassa osalle älymystöä. Se suomalaisen älymystön valtaosa, jolla oli omakohtaista kokemusta itäisestä naapurista, pysyi sen sijaan sen houkutuksille immuunina ja sama koski myös valtaosaa muita kansankerroksia. Näin oli asia 1960-luvulle saakka.

Sodan jälkeen Suomi joka tapauksessa oli yhä vaarassa. Muiden samassa asemassa olleiden maiden kohtalolta sen pelasti reaalipolitiikka. Talvisota oli ollut kova reaalipolitiikan oppitunti ja jatkosodan aikana siitä oli tullut politiikan peruskauraa..

Niinpä kaukonäköinen Paasikivi ja hänen hyvä oppilaansa Kekkonen saattoivat jatkaa totuttua tietä nähdessään pelastuksen siinä, että heitettäisiin syrjään moraaliset näkökohdat ja lainausmerkeissä ”liittouduttaisiin” sen kanssa, mitä ei voitu voittaa.  Paasikivi valitteli sitä, että Suomen oli heittäydyttävä rähmälleen ja otettava vastaan moitteita, joita se ei suinkaan ansainnut. Neuvostoliitosta ja sen politiikasta ei sen sijaan saanut sanoa totuutta. Tällainen totuudesta erkaneminen voisi pitemmän päälle tappaa kansan sielun, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut näköpiirissä ja sitä paitsi sodanaikainen rokotus kommunismia vastaan toimi toistaiseksi varsin hyvin. Vasta uuden, sotaa näkemättömän sukupolven maailmassa poliittinen korrektisuus ja totuus kävivät mahdollisiksi sovittaa keskenään.

Niin sanottu suomettuminen poliittisena kulttuurina syntyikin siinä vaiheessa, kun poliittisesti epäkorrektit mielipiteenilmaisut voitiin siirtää marginaaliin ja demonisoida. Tapahtunut mullistus oli erittäin merkittävä.  Itäinen naapuri, joka Suomen yleisessä mielipiteessä oli toiminut sielunvihollisen agenttina maan päällä, muuttui ihmisten mielissä melkeinpä vastakohdakseen ja sen propagandaa voitiin levittää täysin salonkikelpoisesti ja varmana aplodeista. Hyvin harva oli oikeasti vakuuttunut siitä, että se oli totta, mutta sen nimenomainen kritisointi ei olisi ainoastaan osoittanut huonoa makua, vaan myös ollut varma tapa hankkia julkitaantumuksellisen rettelöitsijän maine. Niitä ilmoittautuikin vain pari. Luultavasti oli hyvä, etteivät ainakaan olleet enemmistönä.

Mikäli ihminen kannatti molemminpuolisesti edullisia hyviä naapuruussuhteita, hän pysyi hiljaa asioista, jotka eivät hänelle kuuluneet. Jokainen tiesi, ettei neuvostopropaganda varsinaisesti ollut totta, mutta monien mielestä se oli totuuteen verrattavaa ja suuren enemmistön mielestä sen kritisointi oli sopimatonta, epäkorrektia. Tylsä totuudenmukaisuudesta jankkaaminen ei ollut suosiossa. Jokainen tiesi, että Neuvostoliitossa oli ns. ongelmia ja monet olivat varmoja, etteivät heidän näkemänsä asiat olleet merkityksettömiä yksittäistapauksia. Mutta typerä totuuden vaatiminen oli epäsuosiossa sekä moraaliseksi että älylliseksi alamittaisuudeksi leimattuna.

Kummallista kyllä, ”neuvostovastaisuuden” vastustamisesta tuli meillä miltei kansalaisuskonto, vaikka maamme ei kuulunut Neuvostoliittoon. Puolivirallisen valtioideologian mukaan julkinen neuvostovastaisuus merkitsi asettumista niiden rintamaan, jota halusivat vaalia sodan ja verenvuodatuksen perinteitä, jotka juoksuhaudoissaan hautoivat vihaa ja kukaties vaikkapa revanssia tulevassa suursodassa. Se merkitsi kaiken sen myönteisen halventamista ja torjumista, jonka ystävälliset naapurisuhteet ja rauhanomainen rinnakkaiselo tarjosivat. Neuvostokansan valtavat kärsimykset ja urotyö fasismin lyömisessä olivat objektiivisesti ottaen tällaisen henkilön pilkan ja panettelun kohteena, vaikka hän ei mitään niistä sanoisikaan, sillä asiat kytkeytyivät toisiinsa aivan tietyllä logiikalla, joka ei ollut neuvostovastaisten rienaajien määriteltävissä. Kaikki tämä oli tietenkin poliittisesti virtaviivaistettua totuuden tulkintaa, jolla ei välttämättä ollut mitään tekemistä Neuvostoliittoa kritisoivan henkilön ajattelun kanssa. Mutta sen omaksuivat melkein kaikki, sitä noudattivat melkein kaikki ja, mikä hulluinta, melkein kaikki myös melkein uskoivat, että totuuden sanominen oli itse asiassa moraalitonta. Siitähän kärsivät Suomen etu ja kansojen keskinäinen luottamus. Ja luottamuksen puute oli sentään maksanut pelkästään suomalaisille satatuhatta ihmishenkeä ja naapureille vieläkin enemmän.

No, sapienti sat, jokainen ymmärtää, että myös nykyisen poliittisen korrektisuuden voi nähdä suomettumisen analogiana. Suomettuminen ei ollut pelkästään negatiivinen ilmiö, se ei ollut pelkkää valehtelua, kuten typerästi kuvitellaan. Se oli paljon enemmän: miellyttävien ja hyvien asioiden varjolla siinä korotettiin epätotuus totuudeksi ja viekkaus viisaudeksi. Häiriköitä paheksuttiin oikeasti. Poliittinen korrektisuus ei perustu tyhmyyteen, vaikka se auttaakin sen omaksumisessa. Myös älyllisesti merkittäviä suorituksia saatiin  nähdä sen puolustamisessa. Omana aikanaan poliittinen korrektius eli valtavirran poliittinen kulttuuri on merkittävä voima, joka matkaan saattaa historiallisia muutoksia. Ryssäviha oli aikanaan huomattava virtaus, jolla saattoi historian viekkaassa suunnitelmassa olla myönteinenkin antinsa ja sama koskee suomettumista, jonka huomassa vapauduttiin tuosta moraalisesti arveluttavasta perinnöstä älykkään reaalipolitiikan ja aidon hyväntahtoisuuden, mutta myös likinäköisen typeryyden ja alhaisen opportunismin myötävaikutuksella. Suomettuminen, jonka ytimessä oli sovinto Neuvostoliiton kanssa, oli joka tapauksessa kansallinen saavutuksemme, josta aidosti ylpeiltiin.

Ja nyt. Parinkymmenen vuoden jälkeen, kaikesta tästä ei ole mitään jäljellä, sikäli kuin asia koskee Neuvostoliittoa. Tämä tietenkin johtuu siitä, ettei Neuvostoliittoakaan ole ja sen hyysäämistä on helppo pilkata.  Mutta ellei historia ole loppunut, saa kansamme vielä uuden näkökulman myös nykyiseen poliittiseen korrektisuuteemme. Sillä se ei ole moraalista korrektisuutta eikä se etsi totuutta, hyvyyttä eikä kauneutta, vaan poliittista tulosta tietyn kaavan mukaan ja tämä kaava on aikaansa sidottu uskomusten järjestelmä, jolla todennäköisesti on oma elinkaarensa, Sen jälkeen on sen vuoro menettää arvonsa. Pilkkaajat saattavat jo teroitella kirveitään.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Jari Eteläsaari

Voitaisiin todeta että poliittinen korrektiivisuus nykyajassa on yhtä (vähän)arvokasta kuin historiassa, nykyajasta tulee historiaa ajan edetessä vääjäämättömästi.

Samaa voi todeta viimeisimmästä julkisen sanan neuvoston lausunnosta, joka heijastaa oman aikamme poliittisen korrektiivisuuden tavoitteita.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Poliittinen korrektius ei ole ainakaan sitä, kun poliitikko sivistynyttä kieltä käyttämällä kurjistaa kansalaisten elintasoa.

Etteikö sitä vastaan voitaisi käydä asioiden oikeita nimiä käyttämällä, kuten nimittäminen vaikkapa paskiaiseksi.

Korrektilla retoriikalla petetään ihmisiä enemmän, kuin millään muilla keinoin.
Sellaista vastaan ei tarvitse olla korrekti,- vaan pirun suora.

Anna-Leena Nieminen

“Kohdatessaan köyhyyden ongelman useimmat ihmiset kysyvät mitä valtio voi tehdä asialle. Sen sijaan on paljon soveliaampaa kysyä mitä valtio alkujaan teki ongelman luodakseen.”

Ken Schoolland

Matti Palviainen

Suomen valtio (ja kunnat) on kuskannut tänne kymmenin tuhansin kolmannen maailman elättejä, jotka ovat vallanneet ja valtaavat lopullisesti aikaa myöden suurien kaupunkien kunnalliset vuokra-asunnot ja syrjäyttävät suomalaiset.

Ja vauhti sen kuin kiihtyy. Sen takaa EU, josta on vapaa pääsy elätiksi kunnan asuntoihin.

Tapasin pari kurdia, jotka kertoivat, että Suomen kurdien määrä on hurjassa kasvussa. Syy on se, että Suomesta saa autotmaattisesti oleskeluluvan inhimillisistä syistä, joten kaikki EU:n oleskelulupaa vailla olevat kurdit säntäävät tänne. Ja arvatenkin sama koskee kaikkia muitakin muualla kaltoiin kohdeltuja "pakolaisia".

Harri Rautiainen

Erinomainen kirjoitus ja näkemys.
Kiitokset siitä, prof. Vihavainen.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Se tietenkin tarkoittaa, että asiat ovat moitteettomasti tietyn poliittisen päämäärän kannalta."

Luulen, että tuo "poliittinen" juontaa pikemminkin juurensa englannin sanasta "polite" (kohtelias). Koko käsite "poliittinen korrektiushan" on tietysti lainattu... Mutta luulisin, että se tarkoittaa pikemminkin hyvien tapojen mukaista tai vaikka kohteliaisuusnormien mukaan korrektia :P

Harri Rautiainen

Kaisa,
kyllä poliittinen korrektius on juuri sitä, mitä se sanoo olevansa.
Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Political_correctness

Esim. suomettumisen aikana 'puskaryssästä' sukeutui pensasneuvostoliittolainen.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Öö? Ei tuo wikipedia-artikkeli käsittääkseni ollut ristiriidassa oman arvelukseni kanssa.

Harri Rautiainen

Sana on political, ei polite!

Loput jää sinun harteillesi.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Sana on political, ei polite!"

Luulisin että sana "polite" saattaa johonkin muotoon taivutettuna olla "political", mutta en ole varma :D

Harri Rautiainen

Kaisa, älä ikinä anna periksi, vaikka tiedätkin olevasi väärässä.
Älä myönnä epävarmuuttasi asiassa.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

En TIEDÄ olevani väärässä, mutta epävarma kyllä olen, sen myönnän :)

Henri Kangas

Kaisa, sana mitä etsit on "politic", joka viittaa tietyllä tapaa sekä politiikkaan että (enemmän) kohteliaisuuteen.

Termillä "politically correct" ei kuitenkaan ole tekemistä sen kanssa.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Tämä Vihavaisen selittämä poliittinen korrektius
on tänään lähempänä kuin uskommekaan, samoin kuin
suomettuminen.

Mitäpä muuta €uvostoliiton uskoon hurahtaneet tai
vain suomettuneet €u-höppänät par'aikaa tekevät -
lapioivat sontaa kansalaisten päälle.

Tällä erää hallituksen poliittisessa korrektiudessa
on rupusakin tunnistettavissa olevia oikofobisia
piirteitä ja se kuuluu somessa.

Neuvostoliito-€uvostoliitto, aikansa kutakin sitten
se on loppu.

Jos huominen tulee - Saksan Perustuslakioikeus ehkä
panee pelipöydän sekaisin.

The native finnish, Harmaasusi™

S S

Poliittisesti korrektit sanat ovat usein tarkempia kuin poliittisesti epäkorrektit sanat. Esimerkiksi sana "sukupuolenkorjaus" on parempi kuin "sukupuolenvaihdos" koska se on tieteellisestikin korrekti ilmaus.

Silloin korrektius on yhtä kiistatonta kuin kieliopinkin korrektius. Ja se nimenomaan on "korrektius" eikä "korrektisuus".

Harri Rautiainen

Amerikassa siivoojaa tarkoittava 'janitorin' poliittisesti korrekti vastine on 'Custodial technician' tai jopa 'Domestic engineer'.
( http://www.chacha.com/question/what-is-the-politic... )

Eikö Suomessakin jo puhuta siistimisteknikoista?

S S

Poliittisen korrektiuden sanastoa (englanniksi) ei löydy yhtään mistään, mutta sen sijaan kaikenlaisia pilasivustoja löytyy, yhdellä niistä on tuo "domestic engineer" : http://www.fiction.net/tidbits/politics/pc.html

Pilasivustollakin on se pointti, ettei afroamerikkalaisella ikinä tarkoiteta niitä afrikkalaisia, joiden alkuperä on Saharasta pohjoiseen, eikä myöskään niitä, joiden alkuperä on valkoihoinen tai intialainen. Selvisipä se, että poliittisesti korrekti termi valkoihoiselle on just tuo "kaukasialainen", mikä ei tietystikään sovi kuvaamaan suomalaisia, jotka olemme alkujamme pikemminkin mongolialaisia.

Harri Rautiainen

Apropos, mongolitausta.
Juuri tuosta syystä amerikansuomalaiselta John Svanilta evättiin USA:n kansalaisuus 1800-luvun lopulla.

Vuonna 1908 Amerikoissa sitten saaatiin oikeuden päätös, joka vahvisti suomalaisten valkoisuuden. Eli olemme sittenkin 'caucasians':

http://www.lawyersgunsmoneyblog.com/2011/09/are-fi...

Henri Kangas

Tuo Duttonin artikkeli on puuta heinää. Samoin Dutton vähintäänkin epäilyttävä hahmo. Tarina muuten kertoo, että suomalainen tyttöystävä antoi hänelle kenkää ja tästä tuli lisäponttaa kirjoitustyöhön. :)

S S

Dutton ja Bäckman ovat ainoat, jotka ovat uskaltaneet sanoa suomalaisista asiat niin kuin ne ovat, mutta ovat saaneet vain vihat niskoillensa. Kaikille muille tämä on vain hirvivaara-alue Pietarista Tukholmaan mentäessä.

Henri Kangas

Juu Dutton, Bäckman, Leena Hietanen ja Juha Molari. Siinäpä puhdasotsaiset totuudenpuhujat. :D

Veli-Pekka Kortelainen

Dutton ei puhu paskaa. Dutton on väärin ymmärretty. Hän tarkoittaa sitä, että Suomen maaantieteellisen alueen alkuperäinen kulttuuri oli pohjoinen metsästäjä-keräilijä-kulttuuri (Samoin kuin Grönlannissa ja Siperiassa), samoin alkueperäinen kantaväestö ja geenit olivat samasta poolista peräisin. Tämä heijastuu EDELLEEN meissä.

Grönlannissa ulkopuolista geenivirtaa on vähemmän ja aikaa sama muutos, mikä Suomessa kesti pari tuhatta vuotta, tapahtui siellä sadassa vuodessa, mutta tietyt sosiaaliset piirteet, jotka heijastuvat kielen (ajattelun) rakenteissa ja johtuvat osin genetiikasta, ovat samoja.

Lukekaa oikeasti se Duttonin kirja, älkääkä vänkätkö shaibaa palstojen perusteella.

Nimimerkillä: "Mieluummin puoli-mongoli ugri-udmurtti kuin eurokökkäre"

Jaakko Anttila

Harmaasusi ei tunne edes oikeustermejä. Se on Saksan liittovaltion perustuslakituomioistuin. Sen lisäksi Saksan jokaisessa osavaltiossa on osavaltion perustuslakituomiostuin.

EU:n tuomioistuin valvoo EU:n perussopimuksen ja EU:n lainsäädännön noudattamista jäsenvaltioissa. Jokaisella EU:n kansalaisella on oikeus nostaa kanne EU:n tuomioistuimessa ja vedota Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan. Sitä oikeutta ei ollut Neuvostoliitossa.

Primitiiviset EU:n vastustajat eivät tiedä mitään EU:n todellisuudessa, koska persut ja muut toistavat kuin papukaijat Ison-Britannian UKIP-puolueen primitiivistä propagandaa, joka sekoittaa puurot ja vellit Euroopan mitalla. Kuten "75 prosenttia Ison-Britannian lainsäädännöstä on peräisin EU:n byrokraateilta, old chap." Puolet eli 50 % EU:n lainsäädännöstä koskee EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa, toiset 25 % EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa ja EU:n yhteistä liikennepolitiikkaa ja loput 25 % EU:n muita toimialoja, joista monet kuuluvat EU:n ja jäsenvaltioiden jaettuun eli yhteiseen toimivaltaan.

Kaikki kansalaisten kannalta tärkeät toimialat kuten verotus, opetus ja koulutus, sosiaaliturva, sosiaalinen suojelu, sairausvakuutus, terveydenhoito, sairaanhoito, hoito- ja hoivapalvelut, eläketurva ja maanpuolustus kuuluvat yksinomaan Suomen valtion toimivaltaan.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Harmaasusi tuntee kyllä, muttei saa
pilkun nu**ijoita vastaamaan ellei
tee wirhettä.

Ikivanha suomen kielen opettajani kikka.
Mainio Martti Orkoniva, hälle hattua!

Anttilan pitää katsoa katua, ettei
tarvitse katua - näkeepä primitiivi-
syyttä sitten siellä eli täällä.

Tämä on nyt tässä, sanoi Vanhalainen
akalleen.

The native finnish, Harmaasusi™

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Päästi hei Rainer Oesch minutkin läpi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tänä päivänä ei ole poliittisesti korrektia muistella Boris Jeltsiniä. Toivottavasti ei siksi, että hän uskalsi vastustaa KGB-kenraali Kornilovin vallankaappausta 1980-luvun lopulla.

Jari Eteläsaari

Takkirauta kirjoittaa jossakin määrin samaa asiaa sivuten tavoilleen hurmaavasti.

http://takkirauta.blogspot.com/2011/09/dorkat-ja-d...

Jari Eteläsaari

?
Tuo Takkiraudan kirjoitushan on aivan mainio.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kansakunta rähmällään ja Stalin ja suomalaiset ovat oikein hyviä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ei niissäkään kyllä käsitellä vuoden 1962, vuoden 1970 eikä vuoden 1980 tapahtumia. Tallinnan mellakoista sentään tihkui jotain julkisuuteen.

Tuula Hölttä

Timo V :"Mutta ellei historia ole loppunut, saa kansamme vielä uuden näkökulman myös nykyiseen poliittiseen korrektisuuteemme. Sillä se ei ole moraalista korrektisuutta eikä se etsi totuutta, hyvyyttä eikä kauneutta, vaan poliittista tulosta tietyn kaavan mukaan"

Muistaakseni Platon oli sitä mieltä, että esim. taide, joka ei ilmennä mitään ihmiskunnan ikuisista eettisistä ihanteista eli hyvyydestä, kauneudesta ja totuudesta, on turhaa.

"Poliittinen korrektius" Suomessa on rikkonut ihmisoikeuksia esimerkiksi jättämällä selvittämättä 40-luvun sodan vuoksi pakkoluovutetulta alueelta sotaa pakenemaan joutuneiden yksityishenkilöiden omistusoikeuskysymyksen pakkoluovutetuille alueille jääneisiin omaisuuksiinsa.

Tämän kysymyksen selvittämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen meiltä "karjalan pakolaisilta" kiellettiin valtion toimesta jopa omatoiminen varojenkeruuoikeus, ja kun näin tehtiin, päätimme parhaan kykymme mukaan selvittää tämän valtioita velvoittavan asian vaikka omilla varoillamme kuten olemme tehneet.

Mitä siis käytännössä merkitsee käsite "poliittinen korrektius"?

Tuula Saskia

Mikä hieno ja valaiseva kooste seikoista, joita 60-, 70-, ja 80- luvulla eläneet oikein hyvin muistavat ja tunnistavat!

Näin juuri maa makasi.

Vihavaisen rehellisyys ja linjakkuus on ollut johdonmukaista, ja siksi sitä tulee erityisesti arvostaa..

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hyvä diagnoosi virallisen Suomen halullisesta sairaudesta nimeltä Finlandisierung.
Termi säikhädytti ja sitä vastaan taisteltiin vuosia - turhaan. Se on haluttu Suomen puolelta tulkita ns. onnistuneeksi mukautumiseksi naapuruuteen, siis hyväksi esimerkiksi, tai lumedemokratiaan rämettyneen Suomen ns. menestystarinaksi. Sanan alkuperäistarkoitus haluttiin meillä vääntää nurin niskoin.

Anteeksi pyydellen liitän oheen johdannon kirjoituksestani (vuodelta 1973 eli 1 v. ennen poikkeuslakia). Sitä ei uskallettu kelpuuttaa minkään lehden mielipidesivuille, koska se ei ollut "poliittisesti korrekti". Se kertoo myös lehdistön suomettumisesta, mutta samalla se valaisee Yleisradionkin tilaa noina aikoina. (Me tiedämme, että hovi menestyi...)

"SUHDANTEISTA:
Kun johtaja päästää vain vaikkapa ilmaa toisesta päästään, niin jo löytyy joukoittain alamaisia, jotka yhteen ääneen ylistävät: "Hyvin sanottu, hyvin sanottu!"
Parhaassa tapauksessa johtajan lausumaa siteerataan hartaasti myös erilaisilla 'kulttuuripäivillä' (Joiden suojelijaksi johtaja on lupautunut), kesän lukuisissa tapahtumissa - hyvässä lykyssä, joku aikamme suhdannesäveltäjä (ennen: viisunikkari) ja ystävänsä hovirunoilija tekevät asiasta kantaa ottavan laulelman, jota sitten TV1 ja varsinkin TV2 himokkaasti toistavat sekä viihdeohjelmissaan että ns. asiaohjelmien välipalana.
SUHDANNE on aikamme sana. Tarkemmin sanoen NE suhdanteet, jotka johtavat (ulko)politiikasta taiteen, tieteen ja joukkotiedotusvälineiden maailmaan. Suhdannetaiteilu, suhdannetieteily, ja suhdannetiedotus - kaikenlainen suhdannekulttuuri elää maassamme tänään riemun päiviään."

Koska tämä ei ole jälkiviisautta, vaan aito dokumentti 1970-luvulta, se osaltaan vahvistaa prof. Timo Vihavaisen tekstin johtopäätöksiä. Samalla se kertoo, että kaikki eivät olleet luopuneet järjen käytöstä ja itsenäisestä ajattelusta. Mutta heillä ei myöskään ollut asiaa lastenkutsuille.

Tuula Saskia

Ei heillä eli toisinajattelijoilla ollut asiaa myöskään mikrotasolla eli kunnissa.

Ajattelu kattoi koko kansan.

Ilmiö koski jokaista tasoa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tuleepa mieleen kysyä, olemmeko olleet jotenkin " parempia" kuin virolaiset?

Ketkä siis ovat ryhdikkäitä?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ryhdikkäitä olivat ne, jotka tukivat Reagania, en kyllä tiedä yhtään. Ja se nimettömäksi jäänyt virolainen, joka julisti Viron yhdeksi illaksi vapaaksi Friedebert Tuglas-seuran tilaisuudessa. Ja kaikki ne, jotka tekivät vastarintaa seurauksista välittämättä.

tourette '

"Pilkkaajat saattavat jo teroitella kirveitään."

Ilmoittaudun kiertämään tahkoa.

Matias Gerlich

Minua on aina hieman ihmetyttänyt tuo Paasikiven ja Kekkosen asema "reaalipolitiikkoina". Esim. Paasikiven ulkopoliittisesta linjasta voidaan todeta sekin että hän vaihtoi kokonaista neljä kertaa ulkopoliittista linjaansa 1900-luvulla. Kekkonen puolestaan vastusti idioottimaisesti talvisodan rauhaa vielä niinkin myöhään kuin maaliskuussa 1940. Kesäkuussa 1944 hän vaati kiivaasti suostumista Stalinin rauhanehtoihin jotka olivat - ehdoton antautuminen (kaikkine niine hirveine seurauksineen mitä siitä olisi seurannut). Todellista poliittista kylmähermoisuutta osoittivat pääministeri Linkomies ja marsalkka Mannerheim, jotka ulosmittasivat sodan ajan suurimman aseellisen ja materiaalisen virran Saksasta. Se varmisti että syksyllä 1944 Suomella oli materiaalia käydä peräti puoli vuotta intensiivistä sotaa. Juuri tuo fakta vaikutti Neuvostoliittoon ettei se pyrkinyt enää sotilaalliseen ratkaisuun Suomen suunnalla.

Muistutettakoon kaikkia suomalaisia siitäkin, että ns. rauhanprosessissa sen paremmin Kekkosella kuin Paasikivelläkään ei ollut osaa eikä arpaa. Molemmat "suurmiehet" pidettiin visusti poissa sotkemasta asioita. Jälkipolvilta pidettiin salassa se asia, että Paasikiveä pidettiin hölösuuna ja siksi hänelle ei uskottu todella merkittävää päätäntävaltaa missään vaiheessa sodan aikana. Kekkosen poliittinen ura oli pudonnut rotkon pohjalle loppukesällä 1944. Sieltä nousu alkoi, mutta se alkoi lähtemällä pidekkeettömästi Neuvostoliiton sillanpääasemaksi Suomeen.

Ns. suomettuminen oli täysin turha episodi. Suomi ja NL olisivat pystyneet ilmankin tuota arvotonta teatteria solmimaan hyvät taloudelliset ja reaalipoliittiset suhteet. Kysymys oli vain siitä, että Kekkonen teki niin hyvän tarjouksen Neuvostoliitolle että tämä siirsi pelimerkit Kekkosen taakse. Tämä kaikki johtui kuitenkin siitä, että Kekkosen sisäpoliittiset asemat olivat heikot. NL käytti tätä Kekkosen heikkoutta hyväksi. Ja Kekkonen ei tuntenut mitään moraalista tuskaa tästä asiasta.

Suomettumisesta ei ollut niinkauan uhkaa kun sodankäynyt sukupolvi oli vaikuttamassa asioihin. Ongelman muodosti suuret ikäluokat. Oli onni että Neuvostoliitto alkoi ensin haurastua 1970-luvulla ja sitten murentua 1980-luvulla. Muussa tapauksessa suomettumisesta olisi tullut farssin sijasta tragedia Suomelle.

Matias Gerlich

Kun mietimme suoraselkäisyyttä esim. Kiinan nykyistä ihmisoikeuksia loukkaavaa politiikkaa vastaan meidän on toisaalta mietittävä vaihtoehtoja. Olisiko - kuten professori Vihavainen on todennut - Sinkiangin maakunnan demokratisoitumisprosessilla lopultakaan onnellinen lopputulos? Nimittäin on varsin todennäköistä että vapaissa vaaleissa valtaan saattaisi nousta uiguurit joiden politiikka todennäköisemmin siirtäisi maakuntaa nykyisestä modernasaatiosta takaisin kohti primitiivistä heimokulttuuriyhteiskuntaa, jossa uskonnollinen takapajuisuus tolkuttominen lakeine ja tulkintoineen näyttelisiä merkittävää osaa.

Samoin olisi syytä miettiä onko Dalai-lamalla kannattajineen jotain parempaa annettavaa kuin mitä Kiinan poliittisella johdolla on. Rooman imperiumi on esimerkki siitä kuinka kristillisessä propagandassa barbaariseksi väitetty yhteiskunta oli todellisuudessa sata kertaa humaanimpi ja taloudellisesti edistyksellisempi kuin mitä paavin-keisarin keskiaika toi sitten kurjistuneelle eurooppalaiselle valtaväestölle. Kiistaton tosiasia nimittäin on se, että Rooman imperiumin tuhosi todellisuudessa enemmän kristittyjen käymä pidäkkeetön uskonsota kuin barbaarien vyöry maahan. Ilman kristittyjen enklaavien harjoittamaan hajoitustoimia barbaarien sotilaallinen uhka ei olisi koskaan romahduttanut imperiumia.

Tämän päivän suuri kysymys on Euroopassa se onko nyt uudet kulttuurienklaavit, ennenkaikkea takapajuisista muslimimaista tänne muuttaneet samalla lailla hajoittamasta koheesiota. Taipuuko länsimainen sivistys voimakkaan ja itsevarman uskollisen voiman edessä? Onko meillä poliittista rohkeutta käydä keskustelua?

Toimituksen poiminnat