Vapauden hinta ja totuuden arvo
Ketkä ovat Suomen kaksi vaarallisinta ihmistä kautta aikojen? Ellette tiedä, niin antakaa median kertoa se itsellenne. Se pahuuden jättiläinen, joka ensimmäisenä sai kunnian koristaa potretillaan kokonaista Helsingin Sanomien sivua, oli aikoinaan Jokelassa joukkomurhan tehnyt nulkki, jonka herostraattinen maineenjano näin sai täyttymyksensä. Hänen nimensä koituu siinä määrin koko suvun ja siis syyttömienkin häpeäksi, että on parempi yrittää se unohtaa.
Toinen palstamillimetreillä mitaten vastaavaan saavutukseen lähes yltänyt hahmo on tuore kansanedustaja, joka facebook-kaveripiirissä kirjoitti, että tarvittaisiin uusi sotilasjuntta tekemään Kreikassa tarvittavat päätökset, kun demokratian vallitessa sellaisten tekeminen näyttää mahdottomalta. Kovia juttuja molemmat.
Tuo mainittu mielipide nyt joka tapauksessa on poliittisesti mitä epäkorrektein, tai ainakin olisi, jos se virallisesti esitettäisiin arvovaltaisena poliittisena lausuntona Kreikan edustajille.
Niinpä puolueen puheenjohtaja kiiruhti esittämään väärinajattelijan rankaisemista ja nuolaisi näin hallituspuoluetta, joka oli jo aiemmin kunnostautunut sananvapauden rajoittamista vaativilla lausunnoillaan.
On aivan turhaa edes todistella, miten absurdia on kieltää historiallisten paralleelien ja ajatuskokeiden julkinen esittäminen, saati niiden esittäminen kaveripiirissä, jossa itse kukin on vapaaehtoisesti mukana. Vetoaminen siihen, että henkilö on vastuullisessa asemassa, kun hänet on kansan äänillä valittu sen edustajaksi ja sen vuoksi sananvapautensa puolesta rajoitettu, ei voi vakuuttaa ketään. Kyseessä on yksinkertaisesti arvoton näytelmä, jossa käytetään aseena sitä tekosyytä, joka käteen sattuu. Ikävä vain, että hyökkäyksen kohteena ei ole vain yksi hankala ihminen, vaan paljon enemmän.
Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä. Poliitikot ovat luku sinänsä ja heiltä on tässä suhteessa saanut tottua odottamaan mitä tahansa. Jos jonkun mielestä näin sanomalla loukkaan suomalaista demokratiaa, niin tällä perusteella otan tämän leiman mielelläni vastaan.
Demokratia, joka korottaa päivänkohtaiset tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat perustavien vapausperiaatteiden yläpuolelle ansaitsee ylenkatseemme samoin kuin omassa muodikkaassa edistyksellisyydessään hautuva lehdistö, joka vakain tuumin ja läpinäkyvin konstein yrittää muokata yleistä mielipidettä omien tarkoitustensa mukaiseksi.
Ajatusleikkien täytyy demokratiassa aina olla sallittuja joka ainoalle kansalaiselle. Sen sijaan on asioita, joilla ei sovi leikkiä ja niihin kuuluu myös sanavapaus lyhentämättömänä ja kaventamattomana.
Kyynikko on määritelty ihmiseksi, joka tietää jokaisen asian hinnan, mutta ei minkään asian arvoa. Poliitikot ja journalistit näyttävät nyt olevan kovin kiinnostuneita hinnoista.
En tiedä, mitä tämä näytelmä on maksanut ja mitä sen luullaan tuottavan, enkä ole siitä edes kiinnostunut. Luulen vain, että pitemmän päälle ne, jotka eivät arvoja tunne eivätkä niistä välitä, saavat vielä opetella niihin tutustumista sekä politiikan että journalismin piirissä.
Tällaisia asioita ei unohdeta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä kirjoitus. Maa alkaa olla aika pahasti jakautunut.
Aplodit!
Nyt odotellaan todisteita ja analyyseja siitä miksi myöskään sinua ei kannata lukea/kuunnella.
Kyllä kunnon ablodit, ja jää nähtäväksi joutuuko Timo Vihavainen
jonkinlaiselle "mustalle listalle".
Avainsana on: Mediakriittisyys.
Oleellista on että tälläkin palstalla näkee,että ihmisillä ei ole minkäänlaista mediakriittisyyttä. Siitä huolimatta,että tällä Puheenvuoro-palstalla ilmeisesti kirjoittelee kohtuullisen koulutettua väkeä. Jopa vapaiksi toimittajiksi itseään kutsuvia ym. muka "itsenäisiä ajattelijoita."
TV: "Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä."
Näin se on, tällainen kuperkeikan on toimittajakunta onnistunut tekemään.
Sananvapaus ja Internet on nimenomaan toimittajien vihollinen, sillä jos poliitikot ja kaikki muutkin voivat vapaasti käydä dialogia yleisön kanssa ilman välikäsiä, niin toimittajilta katoaa duunit. Sitä taustaa vastaan ymmärtää paljon paremmin toimittajien ajojahdin sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka yrittävät käydä suodattamatonta keskustelua yhteiskunnallisista asioista.
Näin meitä viedään. Kiitos osuvasta kirjoituksesta.
"joka rajoitetussa facebook-kaveripiirissä kirjoitti,"
Kyllä se Halla-ahon sivu taitaa olla ihan julkinen.
"Vetoaminen siihen, että henkilö on vastuullisessa asemassa, kun hänet on kansan äänillä valittu sen edustajaksi ja sen vuoksi sananvapautensa puolesta rajoitettu, ei voi vakuuttaa ketään."
Halla-aho saa edelleen esittää tyhmiä kommentteja. Erottaminen eduskuntaryhmästä ja paheksuminen eivät ole sananvapauden rajoittamista.
Mitä tulee kysymykseen vastuullisesta asemasta, niin totta kai asema vaikuttaa sanomisten painoarvoon. Kyse on vallasta vaikuttaa mielipiteisiin ja toimintaan. On oikeastaan aika käsittämätöntä, että kokenut professori heittelee tuollaisia mielipiteitä.
"Kyynikko on määritelty ihmiseksi, joka tietää jokaisen asian hinnan, mutta ei minkään asian arvoa. Poliitikot ja journalistit näyttävät nyt olevan kovin kiinnostuneita hinnoista."
Ilmeisesti olet sitä mieltä, että hallintovaliokunnan puheenjohtajan Kreikka-puheilla on jotain arvoa, jopa enemmän kuin hintaa. Sain juuri kirjasi Länsimaiden tuho, toivottavasti se on parempi kuin blogikirjoituksesi.
Miksi Halla-aho sitten erotettiin eduskuntaryhmästä jos hänen sananvapauttaan ei haluta rajoittaa?
Millä tavalla Halla-ahon kommentti on typerä?
Jos Bergman hyppää kaivoon sen takia, että presidentti niin sanoo, niin muiden ei tarvitse sitä tehdä. Se on demokratiaa.
Halla-aho lähti jäähylle, koska sanomisista katsottiin olevan haittaa puolueen maineelle, ehkä myös Suomen maineelle. Kommentti on typerä, koska se pilaa puolueen mainetta ja loukkaa Kreikan kansaa, varsinkin juntan kokeneita.
Vai niin. Soininvaaran ja Soinin kommentit eivät jostain kumman syystä pilaa koko Suomen mainetta. Kysyisin vielä mitä mainetta? Impivaaralaisuutta, rasistisuutta vai jotain muuta mainetta?
Halla-ahon kommentti oli tokaisu, jollaisissa asiat tahtovat vinoutua, osin sen vuoksi ettei Suomessa ymmärretä ironiaa yms. Eikä sananvapautta.
Jos hän olisi ottanut lähtökohdaksi "diktaattorien" valinnan ent. Kreikan joissakin kaupunkivaltioissa, kun tilanne sellaista vaati, hän olisi saanut vähintään kemian nobelin, rauhanpalkinnon, tms.
Vastaava kielikuva on "Napoleonin tarve." Hän sai aikaan hyviäkin asioita koko Euroopan kannalta ennen kuin maine ja ambiitiot nousivat päähän. Mutta parin vuoden finanssinapoleon voisi ehkä saada taas jotakin aikaan, vaikka Kreikalla lienee noita diktaattorien nimiä omasta takaa.
"Kyllä se Halla-ahon sivu taitaa olla ihan julkinen."
Kyllä se Halla-ahon sivu on vain kavereille.
Sivu on julkinen. Sen voivat todeta kaikki facebookin käyttäjät.
Timo Bergman:
"Sivu on julkinen."
Sivu ei ole julkinen.
Oikein hyvä vastaus Begmanilta Vihavaiselle. Vihavainen kätkee peruspointin puhumalla "facebook-kaveripiiristä" ja sekoittaa sananvapauden ja sanoilla ilmaistun sisällön. Halla-ahohan osoitti halveksuvansa demokratiaa ja kannattavansa totalitarismia, vaikka sitten huomautusten nujertamana pyörsikin puheensa. Maineen pelastusyritys sekin. No juu, varmasti Halla-ahollekin löytyy Suomen maasta valitsijoita jatkossakin. Ikävä kyllä.
"Kyynikko on määritelty ihmiseksi, joka tietää jokaisen asian hinnan, mutta ei minkään asian arvoa. Poliitikot ja journalistit näyttävät nyt olevan kovin kiinnostuneita hinnoista."
Journalistit ja politiikot ovat maksaneet arvojensa myymisestä ainakin sen hinnan, että heidän ammattiarvostuksensa on laskenut huimaa vauhtia kansalaisten silmissä. Ja se johtuu politiikkojen kansalaismielipiteen väheksynnästä ja journalisteilla siitä, että ovat ryhtyneet vallan sylikoiriksi vahtikoiran roolin sijasta.
Politiikkojen mottona tuntuu toimivan: "Kansalta ei pidä kysyä, vaan kansaa pitää johtaa" - päätökset tehdään ilman kansalaiskeskustelua, kuten perustuslakimuutoksen valmistelu suljetuissa kabineteissa on osoittanut.
Ja journalistit osallistuvat politiikkojen salailuun - josta osoituksena oli samaisen perustuslakimuutoksen lähetekeskustelussa kriittisen puheenvuoron käyttäneen edustajan käyttämän kielikuvan riepottelu uutisissa ja seuraavana päivänä Halla-ahon facebookpostauksesta noussut hullunmylly - ikäänkuin nämä olisivat Suomen itsemääräysoikeutta rajoittavan lain käsittelyä tärkeämpiä keskustelun aiheita!!
Suomen kuvalehden viimeisimmän 2010, ammattien arvostusta mittaavan tutkimuksen mukaan lehtitoimittaja oli sijalla 283 ja kansanedustaja sijalla 320, kun ammattiryhmien kokonaismäärä oli 380. Muistaakseni edellisessä tutkimuksessa 1991 kansanedustajan arvostus oli 160 paikkeilla.
Kiitän professori Vihavaista tärkeästä ja aiheellisesta puheenvuorosta.
Monesti oon ihmetellyt sitä, että televisiossa aletaan heti teitittelemään ihmisiä, tuttujakin, kun ovat saaneet k-edustajan valtakirjan.
Puheenvuoro jolle voin nostaa hattua ja pokata!
Ehkäpä näemme piankin häkkejä joissa on lentäviä
kotkia; Lec'ä lainaten.
zenistinen kotiäiti, Harmaasusi™
"Ketkä ovat Suomen kaksi vaarallisinta ihmistä kautta aikojen? "
Toisesta en tiedä, mutta toisen kuva näkyy tuossa kommenttien yläpuolella mainoksessa. Siis ilmeisesti eniten suomalaisten kuolemia aiheuttanut ihminen ihmikunnan historiassa. Ainakin suhteessa väestömäärään. Kelpaa mainokseen.
Hienoa että Vihavainen avautuu tääläkin. Uusimman kirjan voisi laittaa tilaukseen. Monestakin syystä...
Itse asiasta: Kirjoittaja on oletettavasti perehtynyt myös naapurimaamme synkimpiin aikoihin, jolloin sanavapaus on siellä ollut uhattuna, ehkä jopa jossain määrin rajoitettuna. Tätäkin taustaa vastaan nyt kirjoituksessa näkyvä huoli suomalaisesta sananvapaudesta on syytä kaikkien huomioida.
Kiitän professori Vihavaista.
Veit sanat kommentistani, joten ei jäänyt mulle muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa, että hieno kommentti. ;-D
Vihavainen, Enbuske ja Virmavirta ovat piristäviä poikkeuksia muuten niin perin latteassa keskustelukulttuurissamme. Sen verran haluan kuitenkin toteuttaa sananvapautta omalta puoleltani että esitän kriittisiä arvioita Vihavaisen näkemyksien suhteen ns. Karjala-kysymyksessä sillä eikö hän itse ole tässä problematiikassa esittänyt jarrumiehen roolia. Sinänsä olen Vihavaisen kanssa kyllä samaa mieltä, ettei Karjalan vaatiminen takaisin Suomelle ole promillen vertaakaan realistista, koska
1. Kansan enemmistö ei ole edes siitä kiinnostunut (kulut, venäläisväestö jne)
2. Putinin Venäjä ei sitä tule taatusti edes harkitsemaankaan
Ja mitä tulee itse Halla-ahon lausuntoon Kreikasta pidän sitä edelleen harkitsemattomana. Hänen olisi pitänyt muotoilla asian ydin hieman toisella tavalla. Osoittaisi nimittäin taitavuutta sanoa "suorat sanat" ilman että hänen kimpussaan oleva toimittaja- ja akkalauma olisi saanut hänet suoraan munista kiinni. Halla-ahon pitäisi siis oppiatoimimaan nopeasti ja tehokkaasti kuin huippuluokan ammattinyrkkeilijä.
Matiaksella taitaa olla vielä hippu jäljellä idealismista. Korpithan nokkivat vaikka paljasta luuta, jos lihaa ei ole. Minä olen monta kertaa pyytänyt tietäisikö joku jossakin, suvaitsevaistolaisen skribentin, joka pystyisi edes lähimain haastamaan Halliksen sarkasmissa ja asioiden kärjistämisessä. Blogistihan ilman kärjistystä on pelkkä politiikko tai muuten vaan lässyn lässyn -tyyppi.
Tervo saattaisi pystyäkin, hänellähän on pimeä kohta juuri tuossa suvaitsevaisuuden kohdalla.
"Tervo saattaisi pystyäkin, hänellähän on pimeä kohta juuri tuossa suvaitsevaisuuden kohdalla."
Oleellisinta asiassa on kaksi päätekijää, joista mm. Mauno Koivisto on puhunut:
1. Pitää olla jotain painavaa sanottavaa
2. Pitää olla kyky sanoa tuo asia
Jos joku julkisuuden henkilö saa sanomisestaan julkisuusryöpyn niskaansa on syitä yleensä vain kaksi:
1. Asianomainen puhui enemmän tai vähemmän roskaa
2. Asianomainen puhui totta mutta esitti sen niin provosoivasti, että se sai aikaan kuulijassa/lukijassa primitiivireaktion.
Usein on kyse myös vastaanottajan omasta henkisestä kapasiteetistä ja tietystä tilanteesta. Pipo voi esim. olla kireällä. Mutta yleisin syy lienee inhimillinen: yleensä vastakkainen kanta ei meitä miellytä jos asia on liian henkilökohtainen.
Uskon tässäkin asiassa, että harjoittelu tekee mestarin. Pitää osallistua keskusteluun ja pitää oppia sietämään vastakkaisia näkemyksiä. Mutta perin vaikeaa se on kuten Halla-ahonkin tapaus osoittaa.
Kuka niitä venäläisiä Karjalasta haluaa tänne? Venäläiset siellähän on siirretty jostain muualta sinne, joten voivat muuttaa itsekin takaisin juurilleen, kotikonnuilleen.
Minä haluan Karjalan takaisin: se on Suomen synnyinkehto. Kun siellä käy, on kuin kotonaan.
Matias Gerlichille 16.9 klo 11:o8 ja 18:03 teksteihin:
Tuon "Karjalan" voi ehkä unohtaa; se on hiukan harhaanjohtava vaateena. Sen sijaan nykyisen rajan korjaaminen on oikeudenmukainen ja realistinen vaade. Sen veti Stalin "rikollisesti," eli tehdäkseen selväksi, että siltä voidaan sotilastoimia jatkaa. Vastava oli raja mm. Kiinaa vastaan, mikä korjattiin kunnioittamaan "normaalin rajan periaatteita," jotka ovat aika maantieteelisiä. Siis mm. Saimaan kanava "varastettiin."
NL itse tuomitsi Stalinin törkeyksistään Nikita H:n aikana. Kiinan raja on korjattu. Miksi Suomi on asiassa häpeällisessä erikoiasemassa? Kuka siitä meillä oikein vastaa?
Mitä tulee Koiviston "painaviin sanomisiin," voitko antaa edes yhden esimerkin. Mitä tulee hänen ja muiden presidenttien kykyihin, ne olivat aika rajoitettuja, eikä halua sanoa mitään tosi merkittävää ollut. Vai miten tuo epäonnistunut "satamajätkä" ja kumma "sotasankari" perusteli mm. omat salassa pitonsa, mm. haluttomuuden selvitellä maanpetoksia? Ne ovat selviä rikoksia. Presidenttikin voi armahtaa vasta kun on tuomittu. Ei hän voi estää oikeutta tapahtumasta - paitsi Suomessa. Ei se saa olla "oikein ja hyväksytty" - ei edes Suomen "tasavallassa."
Onneksi täällä ei voi julistaa evankeliumia ja se on suuremmoinen asia.
Ihmisoikeudet on asetettava uskontojen edelle ja ihmiskunnalle ei saa lasketella valheita sananvapauden nimissä.
Oikea mieli olkoon vastuullinen vapaudessaan.
Jussi on vähän niinkuin median silmätikku. Olisin odottanut hänen tajuavan sen itsekin. Soini on taas väsynyt kuuntelemaan mediasta nousseita kohuja ja yrittää ymmärrettävästi saada niitä ennaltaehkäistyksi.
Hyvä kirjoitus oli Vihavaiselta kaikinpuolin, noin sen suunnilleen itsekin ajattelin. Mukava lukea välillä realistista tekstiä.
Kyllä media osaa. Jokaiselle dorkalle löytyy jostain kivenkolosta vähintään yhtä dille puolustelija.
Halla-Aho vain totesi asian, jonka jokainen normaalilla loogisella ajattelukyvyllä pystyy itsenäisesti toteamaan. Eri asia on sitten, miten erinäiset ihmiset arvottavat "sotilasjuntan" hypoteettisen tarpeellisuuden moraalisella tasolla. Luultavasti suurin osa kansanedustajista on Halla-Aahon kanssa samaa mieltä, että mielenosoittajia pitää hillitä, jos homma ei muuten hoidu. He eivät vain käytä sanaa sotilasjuntta, vaan esimerkiksi käsitettä "velvollisuus" tehdä kansan tahdon vastaisia "ikäviä päätöksiä". Mellakoijia vastaan on mahdollista käyttää hieman kovempiakin otteita, jos homma ei muuten hoidu. Ajatusleikki sekin, tavallaan.
Kiitos äänestäjien, meillä on Perussuomalaiset!
Suomalaisia etuja ja kansallista puolustusta kannattava puolue on vanhojen puolueitten mielestä populismia ja rasismia?
Demokratiaan kuuluu sanan vapaus, joka on kansalaisen perusoikeus!
Jotkut puheenjohtajat ovat ottamassa kaikkitietävää roolia ja syyllistyvät toisinaan omavaltaiseen hallintaan.
Halla-ahon lausahdukset ovat tyylillisiä kärjistyksiä ja mustaa huumoria.
Halla-ahon musta huumori ei ole häirinnyt, vaikka vanhat puolueet saavat siitä helposti aseita perussuomalaisia vastaan.
Näitten käyttö on silti mainosta perussuomalaisille!
Kohulla kuitenkin peitetään sitä, että eduskunnan valtapuolueet ovat kirjaamassa EU-jäsenyyttä maamme perustuslakiin.
Päätös kuuluu kansalle kansanäänestyksessä, eikä muutamille politiikoille.
Sanottaessa: Kreikkaan pitäisi saada sotilasjuntta, piilee siinä totuuden siemen.
Tosiasiassa Luxemburgin euroherroissa piilee diktatuurin siemen syvällä mielen syöverissä.
Europondeissa ne jo orastavat.
Euromaitten kansat pitäisi saada nopeasti rahavallan ja eliittinä itseään pitävän ryhmän hallintaan.
Kreikan hallitukset ovat saaneet aikaan kreikkalaisen talousvajeen. Turha siitä on tavallisia kreikkalaisia syyttää.
Se ja sama, mitä EU:n tuleva taloushallinto tulee päättämään. Kreikkalaiset eivät tottele oman maansa hallitusta, saati Brysselin herroja.
Poliitikkojen on erittäin vaikea viedä läpi kriisin ratkaisemiseksi tarvittavia päätöksiä, jos he aikovat tulla vaaleissa valituksi uudestaan
Tullaan näkemään kuinka EU "pelastaa" kreikkalaiset poliitikot. Kreikka pakotetaan ottamaan nämä lainat. Kreikka menettää itsemäärämisoikeutensa talouteensa -> kauan kaivatut rajut säästötoimenpiteet alkavat -> kansa mellakoi -> Poliisi(armeijja?) pistää kansan kuriin -> Eli Kreikassa on Juntta, ei sotilas Juntta vaan, EU-Juntta... joka pitää vallasta kiinni vaikka väkivallalla, kansalta ei kysellä.
Tämä vekkuli se käyttää sananvapauden aatetta vapauden riistämisen ja suorastaan hengen riistämisen aatteen lyömäaseena
että siis sananvapautta voi käyttää surutta vapaudenriiston ja jopa hengen riiston keppihevosena puhumattakaan demokratian muiden arvojen tuhoamisen yllytysalustana.'
Ja toiseksi Vihavaisen asenne Jokelan ampujan motiiviin on niin yksilöpsykologiaymmärtämätön ja koulukiusaamistaustoista niin ymmärtämätön että Vihavaisesta voi sanoa vain yhden kvaliteetin tuolla perusteella
hän on erittäinen kyynisellä ja epäeläytyvällä tavalla autoritaarinen.
Ja huomattavan epälooginen - hah - miten voi sananvapautta perustella erityisesti poliitikolle jos sen sananvapauden hillikkeetön käyttö voi johtaa muiden demokratian arvojen tuhoamiseen.
Onko Vihavainen koskaan kuullut sanoista harkintakyky ja itsehillintä.
Kopioin tämän kommentin blogiksi - Vihavainen jyrää sen kuitenkin sanavapauden panssarivaunullaan.
Ollakseni kyyninen
Vihavainen myy uutta kirjaansa.
Ehkäpä pikkasen kyynisesti :D
Tuskinpa vain. Vihavainen lienee aidosti huolissaan siitä, miten innokkaasti nimenomaan älymystö on ensimmäisenä rajoittamassa sananvapautta verhoten tavoitteensa aika ovelasti. Pohjimmiltaan - kuten Vihavainen on osoittanut - älymystö on ihastunut omaan "viisauteensa" ja on lisäksi yllättävän taipuvainen ihannoimaan myös "suoraa toimintaa" eli väkivaltaa. Käsitteet "kansan oikeutettu viha" ym. ovat nimittäin lähtöisin juuri älymystön edustajien kynistä. Älymystö lisäksi myös näyttää infantiililla tavalla ruokkivan slummiutumiskehitystä suosimalla kritiikittömästi varsin riskialttiin maahanmuuttoväen tuomista länsimaihin tunnetuin seurauksin.
Älymystö sanoisi että kannanottosi on niinsanotusti biased.
"Näinä poliittisen korrektiuden aikoina sananvapaus ei ole enää korkeassa kurssissa ja toimittajat ovat ensimmäisinä sitä kaventamassa, takaahan tämä hovikelpoisuuden niin sanotuissa älymystöpiireissä."
Ylläolevalla lauseella Vihavainen on täsmälleen oikeassa. Kekkonen aikanaan loi maahamme tämän "hovikelpoisuuden kulttuurin", mikä on vieläkin kirouksenamme kyseisen herran jälkeenkin. Poliittisen ja yleensäkin yhteiskunnallisen vallan ytimeen pääset vain jos esität jonkun auktoriteetin määrittelemiä korrekteja mielipiteitä. Tämähän on jonkin asteista henkistä totalitarismia, mutta näin valitettavasti on tänäkin päivänä.
Toisin kuin eräs Tampereen Yliopiston professori äskettäin esitti, tähän alkuperäiseen hovikelpoisuuteen liittyi, ettei saanut millään tavoin arvostella Neuvostoliittoa. Tämä johti siihen että sisäpolitiikassakin poliittisen vallan ytimeen pääsi vain Neuvostoliittoa nuoleskelemalla.
Nyt hovikelpoisuus politiikassa ja älymystöpiireissä liittyy suhtautumisessa maahanmuuttoon. Et ole hovikelpoinen jos mitenkään kritisoit maahanmuuttopolitiikkaa. Olet tällöin yksiselitteisesti rasisti. Väitetään että elämme demokratiassa, mutta sananvapautta kuitenkin rajoitetaan. Tätä ei voida tehdä KGB tai Gestapo tyyliin öillisillä pidätyksillä. Nyt se tehdään yhteiskunnallisella leimaamisella. Kuten Jari Tervokin äskettäin on osoittanut, älymystöpiireihin pääsyllä on hintansa.
Sananvapauttakin ylevämmäksi periaatteeksi on viime vuosikymmeninä tullut poliittinen korrektius. Niinpä siitä on tullut sananvapauden toteutumisen pahin vihollinen.
Poliittisen korrektiuden vaalijoita ovat juuri ne, jotka lähestyvät sananvapauden määritelmään sitä kautta, mitä ei saa sanoa. Ja näinhän suuri osa toimittajakuntaa ja päättäjiä tekee (ja jopa sananvapausjärjestö PENin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti).
Heidän sananvapauskäsitettä määritteleekin poliittinen korrektius. Hyvin sen näkee siitä, miten lehtien pääkirjoitukset ablodeeraavat Soinille, joka "vihdoinkin" laittoi halla-ahon kuriin.
On yököttävää, että samaiset pääkirjoittajat kehtaavat koskaan itse julistaa sananvapautta. Heidän sananvapauskäsite on poliittisen korrektiuden läpitunkemaa ja haisee jo aika pahalle.
On aina muistettava että älymystömme ei siedä sitä että heitä itseään arvioidaan kriittisesti. Ei ole mieltä ylentävää huomata olleensa vuosikymmenet väärässä. Eniten minua hämmästyttää kaikesta huolimatta se tavaton raivo jolla älymystö suhtautuu toisinajattelijoihin. Tämä koettiin vastaavalla tavalla myös 1970-luvulla. Ryssäviha --->Suur-Suomi aate --->taistelu neuvostovastaisuuden kitkemiseksi Suomesta ---> raivoisa, lähes pidäkkeetön viha niitä kohtaan jotka kyseenalaistavat monikulttuurisuusaatteen sen onttouden vuoksi. Tuossa lyhyesti suomalaisen älymystön eri aikakausien "suuret saatanat".
Se mikä on melkoisen tragikoomista tässä arvottomassa farssissa on, että nämä jotka on pistämässä ajatusrikollisia giljotiinin alle huutamalla "off with his head! Off with her head" - luulee olevansa itse suuria vapaustaistelijoita ja pienen puolella.
En tosiaan usko, että Franz Kafka tai Lewis Carroll olisi voinut kuvitella kirjoittaessaan, että joskus oikeasti voi jossain maassa ja sen nihilistisessä järjestelmässä mennä asiat näin läpinäkyvän koomiseksi, sanotaan ihan suoraan että mielisairaiksi, kuin suomessa on mennyt jo aikoja sitten. Jokainen aikaisempi tyrannia on nimittäin tiennyt olevansa tyrannia, suomalainen järjestelmä ei tiedä olevansa paha ja luulee tekevänsä hyvää niin kuin hertta kuningatar Liisa Ihmemaassa.
Se mitä nyt tapahtuu on vain oire järjestelmän patologisesta mielenvikaisuudesta. Eikä se parane itsestään. Tämä systeemi tarvitsee apua, mutta pahoin pelkään, että lääkäriksi julistautuva EU on ihan yhtä sairas.
Kai nyt sentään omakohtaisesti saan olla mieltä seuraavaa:
Halla-pallo ei tietenkään ole painoarvoltaan lähellekään samaa kaliiberia kuin vaikka Hillary Clinton, mutta kuvitellaan tilanne jossa Hillary täti riipaisee pienessä ciiderissä twitteriin vastaavan lauseen; "mielestäni Kreikkaan täytyisi asettaa valtaan sotilasjuntta, sellainen, jonka ei tarvitse välittää kansan mutinoista."
Amerikan yhdysvallat on tietysti suurvalta siinä missä Suomi on ulkopoliittinen piipero. Vai onko, itseasiassa?
Joka tapauksessa melkosta varmana voidaan pitää sitä että Hillary täti saisi pientä sapiskaa, ehkä jopa hänen alkoholinkäyttöään/mahdollista iän tuomaa ajatustoiminnan tiettyä omintakeisuutta kyseenalaistettaisiin. Suurvallan edustaja ciideripäissään olisikin tuota mieltä...Mutta virallisesti, tottakai kiiruhtaisi hoponloikkaa puhujapöntön taakse kieltämään asian sanoen "en minä OIKEASTI tarkoittanut, hei c'moon..."
OK, vertaan nyt Yhdysvaltain poliittista korrektiutta Suomeen, mutta mitä kukaan OIKEASTI tietäisi siitä, mitä mieltä Hillary on asioista, tai mihin suuntaan hän haluaa niiden kehittyvän, tuollaisen episodin jälkeen? Voiko laittaa kännin piikkiin, ja kuinka paljon löysiä antaisit Hillarylle tässä asiassa? Meillähän on Jenkeistä tietty mielikuva, "the lone gunman."
Lankinen latasi hyvä näkökulman Halla-ahosta viitaten Clintoniin:
onko Halla-aho enää uskottava episodin jälkeen.
Toisin sanoen antamalla Halla-aholle 2 viikon erottamisenj rangaistuksena ja kättelemällä päälle
Soini itse asiassa syleili Halla-ahon lämpimästi mitättömyyteen.
Ei ole ihan oikeasti kysymys tästä. Kysymys on siitä, että Halla-aho on järjestelmän suosikki maalitaulu. Mediassa on jokainen toimittaja, uusi ja vanha konkari, valmiina 24/7 varmistimet vapaalla, kunhan Halla-aho sanoisi edes jotain minkä voisi käsittää mahdollisimman väärin.
Tämä on toki tiedossa ja nyt tämä tapaus osoittaa vain sen, että kuinka palavasti sitä mokaa mediassa oikeasti odotetaan. Kun nyt tuli sellainen - se ilmoitettiin koko maailmalle ja mahdollisimman vääristäen. Kuten YLE kuulemma venäjän kielisessä uutisoinnissa ilmoitti kyseessä olevan Halla-ahon virallinen kanta puolueen edustajana, eikä pelkkä kommentti hesarin uutiseen jossain feississä.
Tämä on hysteriaa, ja se, että koko maailma hyppää kelkkaan mukaan, aina jotain Taiwania myöden, ei lupaa mitään positiivista, vaan kertoo siitä, että jännitteet on maailmassa taas sellaiset että voihan poijjaat sentään.
Hysteria on oikea sana mutta kohdistat sen väärään paikkaan.
Risto Aallonharja:
"mediassa jokainen toimittaja odottaa varmistin vapaana sitä että hän sanoisi jotain tyhmää."
Jospa hän on laittanut itsensä siihen asemaan tarkoituksenaan juuri tämä?
Se taitaa olla siellä ytimessä, että tahallaanhan Halla-aho on provosoinut.
Ei siitä kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että se olisi Halla-ahon syy, että yhteiskunta on hysteerinen. Yhteiskunta olisi hysteerinen joka tapauksessa, siis täysin ilman Halla-ahoakin, ja nyt se vain tulee ilmi.
Tässä täytyy todeta sellainen asia, että jos kaikki menisi niin kuin maailmanhalaajat haluasi, se maailma olisi sellainen missä jokainen vain pidättäisi hengitystä, ikuinen ja taatusti teeskennelty kestohymy päällä, ja kun kuka tahansa sanoisi väärän ajatuksen, järjestelmä pillahtaisi itkuun ja saisi saman kohtauksen kuin nyt Halla-ahon puhuessa jatkuvasti vääriä ajatuksia julki.
Jossain vaiheessa on mennyt pahasti pieleen yhteiskunnan yleisessä mielentilassa.
"Jotain on mennyt pieleen."
Niin on. Täällä ei kuitenkaan lähde puoli kansaa marssimaan kaduille rauhanmarssiin kun Pelle perus-svensson vähän älähtää, kuten Ruotsissa. Se kansa EI osaa käsitellä näitä asioita järkevästi.
Annoin sulle pisteen, Vaarala, enkä tiedä miksi.
Ime sitä, Vaarala, mun pisteet on harvassa.
Saisikos muuten uusintana YLEltä sarjan Hyvät Herrat?
Voisi olla virkistävää, kun mm. Tarja Halonen olisi lauteilla puhumassa kauppaneuvos Paukun kanssa noin kymmenen kertaa rankemmilla sanankäänteillä päivän politiikasta.
Voin helposti kuvitella Paukun sanovan, että "tankit Kreikkaan, eikä tarvitsisi kuunnella kansan mölinää".. ja siihen perään sitä tärpättiä, jonka tarjoilisi paukulle jonkin vähemmistön edustaja kauppaneuvoksen palvelijana.
..ilman, että kenelläkään hirttäisi aivoissa kiinni.
On se kumma, kun jostain lausunnosta nousee kohu, niin perässähiihtäjät on heti hakaamassa sananvapaudella päähän?
Kyse ei ole sananvapaudesta, sen rajoittamisesta sen enempää kun muustakaan sanavapauteen liittyvästä.
Kyse on yksinkertaisesti sen seikan ihmettelystä, että miten voi joku olla noin hiton idiootti, että päästää suustaan tuollaisia, etenkin jos istuu sellaisessa asemassa, että puheet aivan varmasti noteerataan julkisuudessakin.
Kyseessä on pahemman laatuinen ajattelemattomuus, joko tahallaan tai vahingossa. En tiedä kummassa tapauksessa se on ikävämpää. Jos se on tahallista, niin se kertoo kylmyydestä ihmisiä kohtaan, jonkin asteisesta misantropiasta (ja ei, se ei mene ironian piikkiin sitten mitenkään). Jos se taas oli vahinko, niin hyvinkin harmittava vahinko ihmiselle joka ilmoittaa olevansa historiantutkija.
Jussi Halla-Aho nykyisessä asemassaan ei edusta pelkästään itseään. Hän edustaa suomalaisille Perussuomalaisia ja maailmalla hän edustaa Suomalaisia. Sen vuoksi tuossa asemassa tulee olla hyvin varovainen sanoisaan jos on pienikin mahdollisuus että ne "vuotavat" julkisuuteen. Muuten saadaan juuri tälläistä kohua turhanpäiväisestä aikaiseksi. Ja se taas ei auta ketään.
Hyvä kirjoitus.
Muuten olen sitä mieltä, että Karjala tulee palauttaa.
Hyvä professori Vihavainen,
ohessa on kommenttini apologiaanne: http://erkkiperala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83282-vihavainen-halla-aho-j...
Parhain terveisin,
Erkki Perälä
"Happiness, more or less, is just a change in me, something in my liberty."
Noin niinku loppupeleissä, mitä sä Vihavainen oikein nillität?
Luulexä ihan oikeasti että mun maailma muuttuu sun valituksen seurauksena?
Maastoharjoitukseksi kaikille kysymys: miksi Hannu Salama on hannusalama suhteessa kristinuskoon muttei suhteessa islamiin eli miksi on moraalisesti helpompaa tuomita natsien sotarikokset kuin vaikkapa neuvostoliittolaisten?
Tai mietitäänpä seuraavaa asiaa. USA:n asevoimien helikoptereista löytyy mm. mallit "Cherokee" ja "Apache". Mitähän USA:ssa tuumattaisiin siitä jos Saksan ilmavoimien kalustossa löytyisi sellaisia härveleitä kuin "Jutsku" ("Jew") tai "Manne" (Gypsy")? Veikkaan että kaksinaamaisuus räjähtäisi tässäkin silmillemme. Se on ihminen joka määrittelee sen missä kulkee sopivuuden ja sopimattomuuden raja.
Hannu Salama ei ole suu virneessä ehdottanut Suomeen kristillistä inkvisitiota - kuten Hallah-aho on nyt ehdottannut fasistista ja sadistista sotilasinkvisitiota Kreikkaan ja aikaisemmin Suomeenkin.
Hannu Salama esittää hyvin rehellisesti ja kulttuurisesti pätevästi kansalaisten ymmärrettäviä reaktioita alistavaa ja indoktrinoivaa valtakulttuuria vastaan, suomalaista kirkollista kulttuuriinkvisitio-versiota vastaan.
Kirkko todisti silloin tosimaailmassa valtionkirkon itse luomaan jumalanpilkkalakiin vedoten olevansa juuri sellainen, kuin Salama kirjassa alistavan valtakristinuskon kuvaakin.
Kirkkoon kuuluminen oli lailla pakotettu 1922 saakka eikä sen uskontokulttuurin vaikutus katoa vielä pitkään aikaan, koska ihmiset eivät ymmärrä tulleensa paavin kirkon aivopesemäksi 1000 vuoden ajan tässä maassa.
Hannu Salama purkaa väkivaltaa, Halla-aho taas unelmoi sadistisesta fasismin totaalikontrollista, kuten fasistit tekevät.
Kristinusko on ollut Suomessa alistavan, fastististyyppisen ja repressiivisen kulttuurikoneiston isoin ratas ja siksi Salaman kulttuuria purkava kirja on humanistinen ja älykäs.
Hallah-aho ei toimi lähellekään mitään humanistiesti älykästä ja purkavaa toimintaperiaatetta vaan ehdottaa huumorina julmaa diktatuuria.
Tuntekaa historiaa, ennen kuin höpötätte oikeistolaista propagandaa mukamas neutraalista sarkasmista fasistisista tai Neuvostoliiton tyyppisistä ratkaisuista.
Tiedättekö te ollenkaan, mitä Kreikan juntan aikana tapahtui? Kuinka juntta toisti inkvisition keinoja kirjaimellisesti ja verisesti? Tuhosi ihmisiä ja sieluja valheella ja brutalismilla. Tiedättekö, kuinka Kreikan juntta koulutti kiduttajia? Heitä kidutettiin ensin ja vapautuksena kidutettavan roolista tarjottiin sarkastisen kiduttajan roolia, jolle kidutus oli vain työtä perheen elättämiseksi. Vain yksi ratkaisu.
Ettekö te ymmärrä, että Kreikan kansa ei ole syyllinen talouskatastrofiin vaan EU:n virkamiehet, jotka tahallisesti sallivat valtavat lainavyöryt, jotta saataisiin kriisitilanne, joka olisi otollista aikaa liittovaltioprosessille ja virkamiesten uudelle diktatuurille?
Arhi K :"Hannu Salama esittää hyvin rehellisesti ja kulttuurisesti pätevästi..."
Ai niinkö? Viimeisin Salaman rehellisyyden taidonnäyte taitaa olla taannoisen Uralin perhoset –fantasian käsikirjoittajana toimiminen.
http://raimoilaskivi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/42135-mannerheimin-hapaisi...
Timo Vihavainen, sinä ilmiselvästi skiglaileva kaveri:
Kategorioippas meikäläinen tohon siten että mikä vittu mä olen.
Vaihdoitko kävelläksesi sodassa, ollaksesi tähtimeies häkissä?
Laita itse Äyräväinen.
En mä voi katsoa tolllasta paskiaista,en millään vitun muotoa, kun HÄN kertoo miten asiat on.
En jumalauta pysty siihen edes selvin päin.
For the record Äyräväinen:
Mä tiedän just tasan tarkkaan miten asiat menee. Kun minä sanon, se on laki.
Ihan sama onko Äyräväinen kyydissä, näin vaan on.
Pure sitä.
"hyvää yötä."
Hyvä kirjoitus. Media on ottanut roolin poliittisena vaikuttajana, joka hankkii aatteensa ja kannatuksensa sieltä, mistä helpoiten saa.
Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa vallitsevien oman ja vallanpitäjien piirin mantrojen toistoa, kunnes niiden uskottavuus on mennyt. Media ajaa kokoajan jotain poliittista agendaa. Ehkä näin on siksi, että varovaisuus on kadonnut. On helppo syödä vallassa olevien poliittista pikaruokaa. Aate on rapautunut.
Tietenkään mediakaan ei ole yksituumainen, kuten ei ole mikään puoluekaan.
Toisinajattelijan tie on kaita ja portti ahdas. Harvat ovat ne jotka sille tielle yleensä lähtevät.
Jos rehellisesti tutkimme esim. niitä persoonia jotka valtisivat toimittajan uran niin perin harvat heistä olivat esim. koulussa luokkansa terävimpiä ajattelijoita. Väittäisin että älykkäimmät lähtevät yleensä lääketieteelliseen tai sitten suuntautuvat korkeamman matematiikan pariin. Miksi joku Linus Torvalds tuhlaisi aikaansa Kalifornian sijasta vaikka Helsingissä? Kaikkein keskinkertaisimmat valitsevat papin, poliitikon, muun puhealan ammatin tai toimittajan työn. Kriittisen ajattelun ruumiillisen työn ammatti olivat aiemmin mm. toimiminen suutarina. 1970-luvulla idäprojekteihin osallistuneet raksamiehet ymmärsivät paremmin Neuvostoliiton olemuksen kuin intellektuelleina itseään pitäneet pyhiinvaeltajat. Suomessa eteenkin toimittajan uran valinta merkitsee joutumista yhdenmukaistavaan mankeliin. Sen vahvistaa vielä sekin, että toimittajan on oltava hyvin tarkkana mitä kirjoittaa, oli sitten kyse Helsingin Sanomista tai maakuntalehdestä.
Eräs kuvottavimmista esimerkeistä viime vuosilta oli Jussi Halla-ahon joutuminen Leif Salmenin inkvisitiotuomioistuimen. Tosin ensimmäisen oksentamisen jälkeen homma lopulta alkoi allekirjoittanutta naurattaa. Opin sen ettei oikeastaan mikään ole tässä maassa muuttunut sitten 1600-luvun puhdasoppisuuden ajan ja taistolaisvuosien.
Soini hyökkäsi ja synnytti kohun. Media on vain kertonut siitä. Persut ja vihavaiset jatkavat. Sohaisen vähän minäkin, koska nautin tästä näytelmästä.
Timo E. :"nautin tästä näytelmästä."
Niinpä. Joskus kieltämättä on hauska nauttia näistä näytelmistä, jotka näyttävät, kuinka helposti "rivistä nollia" saakaan "ketjun."
Hallah-aho on ihan pelkkä taktikko, joka vähän lyö yli lausuntonsa, jotta voi heti lyödä läskiksi ja mököttää yleisön sarkasmin tajun puutteeseen vedoten mutta signaloi päämäärätietoisesti kannattajilleen, jotka paisuvat ylpeydestä ja rasistisesta rohkeudesta kyyryssä nurkan takana.
Julkisesti mutta muka ei tosissaan.
Suurin osahan näistä professoreista ja kielitieteilijöistä on vain valinneet jonkun siivun kakusta, toi Vihavainen nyt näköjään on valinnut Venäjän tutkimuksen.
Se ei kerro näiden taivaanrannasta purjehtivien pappojen ja mammojen järjenjuoksusta yhtään mitään. Suuri osa näistä isopäistä on aivan käsittämättömän typerää porukkaa, Matti Nykänenkin oli helvetin kova luu mäkihypyssä.
Jos kerran mitä tahansa saa sanoa, sanompa tässä nyt siten että etsin vihavaisen paatin, viritän siihen pommin niin että Vihavainen menettää henkensä.
Tuletko Vihavainen kommentoimaan tätä, jos kerkeät seilaukseltasi? Tollasia skiglailevia viiksipappoja on muutenkin jo ihan liikaa.
Kukaan ei tosiaan tiedä onko Halla-pallo lintu vai kala, eikä sellaiseen kuvan luomiseen oikeasti kovin paljon hoksottimia tarvitse. Kunhan olet olevinasi jotain, ihan kuten tämä Vihavainen, professori, skiglaaja, tuo "viisas."
Kuulitko Vihavauva? Sä löydyt kohta ruumiina jostain. Äläkä yhtään änkytä, tää on nyt sitä sananvapautta. Saat valita hakkaanko vieteripampulla pääsi tohjoksi vai haluatko kenties kokea hukkumiskuoleman?
Tollasia papparaisia on ennenkin löytynyt muovisäkeissä pitkin poikin, haudattuna tai hukutettuna eikä kukaan oikein tiedä miksi ja miten.
Kato tää on nyt sitä sananvapautta, mä en paljon tollasista professoreista nimittäin perusta.
Mun mielestä kaikki teidät vitun proffat voisi ihan suoraan laittaa sikojen ruoaksi.
En minä tätä oikeasti tarkoita, äänestä minua pressaksi.
Poistin kommenttini ketjusta, jossa mennään törkeään laittomuuteen.
Älä älä Elonen sitä tee. Kato nyt ollaan Hallapallolandiassa ja täällä on sana vapaa. Täällä ei mitkään hyvän maun rajat päde.
Se on aivan yks vitun maku mitä täällä Hallapallomaassa kirjoittaa nettiin, millään ei ole mitään väliä.
Sen täytyy olla niin koska professori sanoo niin.
Mennään näillä sitten, mikä helvetti mä olen vastaan sanomaan.
Vihdoinkin Suomessa joku, joka antaa kaikkensa sananvapauden puolesta!
Herää kysymys, mikähän mä luulen olevani?
Vai olenko vain?
EN tosin harrasta purjehdusta. Pillu esiin, Timppa.
En ole vielä yhdenkään kuulut valittavan sanavapauden riistosta siinä, että persuja ei enää saa sanoa persuiksi , ainakaan Eduskunnassa.

Kommentoi 88 kommenttia